V. 1716 Chiantin alueeksi määriteltiin Gaionen, Castellinan ja Raddan kylät. Vuodesta 1932 Chiantia alueiksi määrättiin seitsemän aluetta, jotka olivat: Classico, Colli Aretini, Colli Fiorentini, Colline Pisane, Colli Senesi, Montalbano and Rùfina. Näistä Rufina sijaitsee Firenzen koillispuolella, Montalbano sijaitsee Firenzestä luoteeseen Pistoian kaupungin eteläpuolella,  Senesi sijaitsee lähellä Sienan alueella, Pisane taas Pisan alueela,  Aretini Arezzon alueella ja Fiorentini tietysti Firenzen alueella. Ensimmäiset maininnat Chiantista ovat 1200-luvulta. Ilmeisesti siellä on tehty viiniä jo roomalaisten aikana.

Gallo Nero eli punainen kukko on Chianti Classicon eli Chiantin alkuperäisellä alueella tuotetun viinin kaulassa. Merkki on tietysti sinänsä ristiriitainen, koska kukko on tyyppisesti Ranskan tunnus.

Villa Cafaggio on lähtöisin Panzanostaa, joka on etelään Firenzessä, tarkemmin sanoen Firenzen ja Sienan kaupunkien välissä eli Chianto Classicon alueella. Cafaggion chiantia kehutaan Alkon esitteessä seuraavasti: Täyteläiseksi, melko tanniininen, kirsikkainen, karpaloinen, hennon mokkainen, mausteinen, kevyen nahkainen.
 

Minulle Cafaggion chianti oli pettymys. Maku oli kevyt. Viinillä ei ollut lainkaan jälkimakua. Mielestäni viini ei ollut täyteläinen. Hajukin oli ohut, aivan yhtä ohut kuin viinin makukin. Mieleen tulevat alkoholittomat viinit. Hinnastaan huolimatta tämä chianti jää jälkeen monesta valpolicellan viinistä. Cafaggio  maksaa 19 euroa. Tuote ei vastaa hintaansa. En voi suositella tätä viiniä kenellekään. Alkolla ei ole suurtakaan valikoimaan chianti-viineistä. Kaupan on 12 chiantia.

Vaikka Chiantia pidetäänkin Italian punaviinien ensisijaisena tuotantoalueena, olen valmis suosittelemaan valpolicella-viinejä.  Jos siis aiot ostaa chiantia, otakin sen sijasta vaikka seuraavia punaviinejä:Tommasi Ripasso Valpolicella, Capitel San Rocco Ripasso tai Cecilia Beretta Valpolicella Superiore Ripasso. Niissä on makua ja jälkimakua. Ne ovat täyteläisiä, maistuvia ja hinnaltaan edullisempia. 
 

Viinimaailma on täynnä oletuksia, lupauksia, markkinointikikkoja,  huhuja, hienouksia, tyhjiä tuotemerkkejä ja pettymyksiä, mutta myös täynnä iloisia yllätyksiä. Juur silloin, kun odotat vähiten, saatatkin saada käsiisi maistuvan punaviinin. Chianti Cafaggio se ei kuitenkaan ole.

Classico viittaa siihen, että viinin ainekset on kaikki tuotettu Valpolicellan alueella. Kysymyksessä on DOC-viini. (Denominazione di Origine Controllata).

Amaronen tuotantotapa poikkeaa normaalista. Korjatut rypäleet pannaan kuivumaan noin 2,5 - 3 kuukaudeksi oljille ennen kuin ne murskataan. Niistä haihtuu tämän prosessin aikana noin 30 % vettä ja sokerisuus lisääntyy. Rypäleinä käytetään Valpolicellan alueelle tyypillisiä corvinaa, rondinellaa ja molinaraa.

Verrocchion Amaronea on kypsytetty 24 kuukautta tammitynnyreissä ja 6 kuukautta pullossa.  Tuotantoprosessin tuloksena syntyy vahva viini, jonka alkoholipitoisuus on 15 %. Viinin maussa on runsautta, madeiraa ja mausteita.  Alkumakustelussa tunsin jopa sitruunan maun. Alko kehuu makua luumuiseksi ja kirsikkaiseksi.

Verrocchion Amaronesta ei ole enää pitkä matka Recioto della Valpolicellaan, joka on enemmänkin jälkiruokaviini. Reciotossa käytetään samoja rypäleitä.   

Viininvalmistaja tekee myös Ripassoa, tavallista Valpolicella sekä Soavea (valkoviini) ja Pinot Grigiota (valkoviini). Viininvalmistaja on valinnut yritykselleen nimen, joka on tunnettu varhaisrenessanssin taiteessa.  Andrea del Verrocchio (1435–1488) oli kuvanveistäjä, taidemaalari ja kultaseppä. Hänen oppilaitaan olivat mm. Leonardo da Vinci ja Sandro Botticelli.

Verrocchion Amarone on selvästi parempi kuin aiemmin maistamani Zenaton Amarone della Valpolicella Classico . Zenaton viini on hinnakkaampi, mutta siihen ei ole saatu Amaronelle luonteisia ominaisuuksia.

Suosittelen Amaronea heille, jotka pitävät vahvoista viineistä.  Amarone sopii hyvin maukkaiden juustojen kuten parmesanin, gryeren (vuohenmaidosta) ja port salutin kanssa.

Oikein säilytettynä Amarone pitää makunsa noin 10 vuotta. Pitkäaikaisessa  säilytyksessä viini kypsyy  parhaiten kyljellään ja pimeässä tilassa, jonka lämpötila on 10 - 13 asteen välillä. Tärkeintä on pitää huolta tasaisesta lämpötilasta.

Denominación de Origen Calificada (vastaa Italian DOCG - viinejä) tulee vain kahdelta alueelta: pohjoisen Riojasta ja koillisesta Prioratista.

Valtaosa Suomeen tuodusta punaviinista on DO eli Denominación de Origen viinejä.

Espanjan sisämarkkinoilla on kaupan monia laatua kuten VdlT-viinejä. Vino de la Tierra tarkoittaa siis sitä, että viinillä ei ole DO-merkintää, mutta se on tietyltä tuotantoalueelta.

VC-merkintä taas tarkoittaa Vino Comarcal:ia eli paikallista viiniä, johon ei kohdistu minkäänlaisia tuotantovaatimuksia.

Ja vielä on VdM eli Vino de Mesa eli pöytäviini, joka on tehty luokittelemattomalla alueelle ja on tarkoitettu arkikäyttöön.

Espanjalaisissa viinipulloisa on merkintöjä vielä siitä, kuinka pitkään viiniä on kypsytetty. Cosecha tai Añada tarkoittaa tuoretta viiniä, jota ei juurikaan ole kypsytetty. Vino Joven tarkoittaa hieman kypsytettyä viiniä. Grianza tarkoittaa 2 vuoden kypsytystä sekä 6 kuukauden kypsytystä tammitynnyreissä. Reserva viittaa 3 vuoden kypsytykseen, josta vähintään vuosi on kypsytystä tammitynnyreissä. Gran Reserva tarkoittaa 5 vuoden kypsytystä, josta 2 vuotta tammitynnyreissä.

Yleisimpiä espanjalaisia rypälelajikkeita ovat:

Tempranillo on alkuperäinen espanjalainen rypälelaatu. Rypäleen nimi viittaa sanaan temprano = varhain. Tempranillo siis kypsyy viikkoja varhemmin kuin muut rypälelajikkeet. Tempranilloa käytetään laajasta Espanjassa ja nyttemmin se on levinnyt myös Etelä-Amerikkaan, Australiaan ja Etelä-Afrikkaan. Tempranilloa on hyvä kypsyttää tammitynnyreissä muutamia vuosia vaikka se saattaa maistua tuoreenakin. Garnachaa käytetään yleisesti Espanjassa ja myös Ranskassa. Se vaatii kypsyäkseen varsin kuuman ja kuivan ilmaston. Rypäle on myöhäinen eli se valmistuu viimeisten joukossa.  Mausteikas rypälelaji. Muita runsaasti käytettyjä lajikkeita ovat Bobal, Graciano, Palmino, Malbec, Mazuelo, Monastrell, Caiño ja Carinena.

Muutamia suosituksia:

Tiempo Briego (2003) on 100-prosenttisesti Tempranilloa (17,36 €). Voimakas DO- viini. Tuotettu keskisessä Espanjassa Ribera del Dueron alueella lähellä Riojaa.

Lan Gran Reserva (2003) tempranilloa, carnachaa ja mazueloa.(19,99€). Ei niin voimakas DOCa-viini. On siis kypsytetty 5 vuotta tynnyreissä ja vähintään 2 vuotta tammitynnyreissä. Riojan alueen viini.

Ja jos rahaa on, niin vielä Marqués de Arienzo Reserva Especial (2002) (26,90 €), jossa Tempranilloa ja Gracianoa. Riojan alueelta.

VdT, IGT, DOC, DOCG

Vino di Tavola on suomeksi pöytäviini. Nimike viittaa sekä viinin tasoon että käyttötapaan. VdT - viiniä käytetään arkijuomana lounailla ja päivällisillä. VdT ei kuitenkaan kerro viinin  laadusta. Italiainen osaa varmasti valita itselleen maukkaan pöytäviinin. VdT saattaa tarkoittaa myös sitä, ettei viinia valmistettaessa ole käytetty tuotantoalueen vaatimia standardeja eikä rypälelaatuja. Italiassa vieraillessa suomalainen voi hyvin juoda VdT- viinejä. Joukossa on todellisia herkkuja, joista Alkossa ei ole tietoakaan.

 IGT eli Vino a Indicatione Geografica viittaa siihen, että viini on tuotettu tietyllä viinituotantoalueella. IGT ei kuitenkaan ole tae viinin laadusta.

DOC eli Denominazione di Origine Controllata kertoo viininostajalle, että viini on tuotettu ennalta määrätyllä perinteitä kunnioittavalla tavalla, arvostelulla viininviljelyalueella ja sen laatua valvotaan.  DOC-luokka otettiin käyttöön 60-luvulla ja se on vastaus ranskalaisten tapaan luokitella viinejä. DOC:n saamisen edellytyksenä viinintuotannon tasoa oli kehitettävä. Italian viinien taso onkin merkittävästi noussut juuri luokkamerkintöjen vaatimusten seurauksena.

DOCG eli Vino a Denominazione di Origine Controllata e Garantia edustaa ylintä viinien luokkaa. Tällaisen merkinnän saavat viinit, jotka täyttävät DOC-vaatimukset, mutta joiden maun arviointikomitea on todennut hyväksi.

DOC- ja DOCG-merkinnät edistävät viinien kauppaa. Hienoista merkinnöistä huolimattaa viinin maku ei välttämättä vastaa odotuksia. Laatu vaihtelee vuosikertojen mukaan. Merkinnät kuitenkin kertovat pyrkimyksestä korkeaan laatuun.

Muutamia esimerkkejä ristiriitaisista luokituksista. Villa Antinori Rosso on IGT-viini, jonka hinta on 16,69 €.  Villa Cafaggio Chianti Classico on DOCG-viini, jonka hinta on 18,99 €/pullo. Antinoron rosso on taatusti yhtä laadukas kuin Cafaggion chianti. Chiantilla on ylivertainen ja mielestä ansioton asema Italian viineissä vaikka maku tai laatu eivät välttämättä poikkea muiden alueiden viineistä.

Valitettavasti Alko ei myy lainkaan Vino di Tavola-viinejä.  Niistä moni ylittäisi maultaan ja laadultaan 5 - 10 euron DOC-viinit.

Viinien luokittelussa on vielä paljon tekemistä. On erittäin tärkeätä, että luokittelu vastaisi myös viinin laatua ja makua.

Italialaisten viinien luokittelu on seurasta Ranskan 1950 - 1960-luvulla aloitettua käytäntöä. Luokat ovat:

Vin de Table joka siis vastaa italialaista pöytäviiniä . Kysymyksessä on arkipäivän viini, jota käytetään lounaan ja päivällisen yhteydessä. Noin 40 % ranskalaisista viineistä asettuu tähän luokkaan.

Vin de Pays kertoo samasta kuin Italian IGT. Kysymys on tietyistä viinintuotantoaluiesta, joilla tulee noudattaa määrättyjä tuotantotapoja ja käyttää tiettyä rypälevalikoimaa, jota  viiniammattilaisten komitea suosittaaa.  25 % Ranskan viineistä edustaa tätä luokkaa.

AOC tai AC eli Apellation d'Origine Controlee vastaa  Italian DOC- viinejä, mutta viinintuotannon sääntely on tiukempaa. Sääntely koskee viinilajien kasvatusta ja tuotantoa, rypälevalikoimaa ja alkoholin määrää. Kaikki AOC/AC-viinien laatu ja maku arvioidaan. AOC merkitsee siis kovaa laatutasoa. 

AOVDQS eli Apellation d'Origine Vin De Qualite Superieure kertoo ranskalaisen viinin korkeasta laadusta ja sen tarkasta sääntelystä ja valvonnasta. Kaikki tämän tason viinejä valvotaan INAO:n eli Institut Natiolan des Apellations d'Origine. En ole Suomessa törmännyt tällaisiin viineihin. Sen sijaan AC/AOC-luokan viinejä on kymmeniä.

Ranskan viineissä on merkintöjä myös viinin kasvupaikan erinomaisuudesta. Grand Cru ja Premier Cru viittaavat juuri siihen, että ne ovat maineelta hyviä viinin kasvupaikkoja. Cru-merkintöjä käytetään nykyään niin ahkerasti, etteivät ne kerro enää mitään viinistä. 

Valpolicellan alueella käytetään useita viinirypälelajeja. Hallitsevana on corvina veronese. Sitten tulevat corvinone, rondinella,  molinara, dindarella, rossignola, negrara ja oseleta. Näillä lajikkeilla on erilaisia ominaisuuksia, joita  hyödynnetään viinilajeja toisiin sekoitettaessa. 

Jos viinipullon kyljessä lukee valpolicella classico, se tarkoittaa, että kaikki viinin ainekset on tuotettu Valpolicellan alueella.

Ripasso taas tarkoittaa viiniä, jossa valpolicella-viini suodatetaan Amarone-viinin mäskin eli rypäleiden kuorten ja siementen läpi. Ripasso = jälleen siirtäminen tarkoittaa juuri tätä prosessia.

Kolmas Valpocillan alueen viinilaji on Amarone.  Amarone valmistellaan rypäleistä, joita on kuivatettu olkien päällä noin 3 kuukautta. Kuivatessaan rypäleet hieman rusinoituvat. Menetelmää kutsutaan apassimentoksi. Ripassosta siirrytään siis apassoon.  Amaronet ovat täyteläisiä ja kuivia viinejä. Ero ripassoon ei ole merkittävä. 

Neljäs Valpolicellan viinilaji on Recitio della Valpolicella. Rypäleet korjataan muita myöhemmin, jolloin niissä on enemmän sokeria. Rypäleitä kuivataan pitempään kuin Amaroneen tarkoitettuja rypäleitä ja lopputuloksena on maistuva ja makea  jälkiruokaviini.

Jos haluat tutustua tasokkaisiin Valpolicella-viineihin, aloita matka Cecilia Berettan Valpolicella Superiore Ripassosta. (13,99 €).  Jatka matkaa Recioto della Valpolicellalla (24 €). Siirry siitä Amarone Valpolicella Classico I Casteihin (34,40). Maistuvat varmasti. Recioto della Valpolicellan voit ostaa rakkaallesi. Hän pitää siitä varmasti. Amaronen juot vain hyvässä seurassa.

On myös niin, että valtaosa chileläisistä punaviineistä on suuria pettymyksiä. Ensimmäiset aavistukset viinin mausta saa haistamalla pullon suusta. Haju kertoo aika paljon siitä, millainen viini on. Niinpä toinen vuoden 2010 punaviiniksi mainostettu Leyden (pinot noir) (13,99 euroa), jonka annoin innostuneena lahjaksi, osoittautui juomakelvottomaksi. Maku oli karvas. Haju muistuttu etäisesti katinkakkaa. Seurue hylkäsi viinin ja siirtyi maistamaan peräti tavallista JP. Chenetin laatikkoviiniä. Jopa se maistui paremmalta vaikkein paljonkaan pittaa sen enempää Chenetistä kuin sen lajin viineistä.  

Etelä-Amerikan viinien suurin ongelma on tuotannon ja laadun epätasaisuus. Vaikka ostat 25 eurolla chileläistä punaviiniä, se saattaa olla suuri pettymys. Sitten voit törmätä 8-9 euron chileläisiin viiniin, joka hyväilee makuhermojasi. Alkossa on tarjolla lukuisa määrä chileläisiä punaviinejä. Hintataso alkaa 2,99 eurosta ja päättyy 36.50 eurooon. Jos haluat varmistaa lahjaksi maistuvan punaviinin, älä osta chileläistä punaviiniä, koska et tiedä koskaan lopputuloksesta. Hintataso ei chileläisten osalta aina kerro laadusta eikä mausta.

Toinen asia, jonka toivon kaikkien muistavan. Jos vaikka italialaisen punaviinin vuosikerta 2008 maistui erittäin hyvältä, ei siitä seuraa, että vuoden 2009 vuosikerta maistuu yhtä hyvältä. Maku syntyy monista tekijöistä kuten rypäleiden kasvuolosuhteista, tuotantotekniikasta, viinilaatujen keskinäisestä koostumuksesta ja tietysti myös käymisprosessin onnistumisesta.

Minulle kävi juuri niin, että pidin kovasti Sartorin Regolo-viinin (rypäleinä corvina veronesea) vuosikerta 2005 oli erittäin hyvä. Sen sijaan vuosikerta 2006 oli suuri fiasko.

Näin saattaa käydä myös uusien viinien osalta. Ensimmäinen vuosikerta maistuu taivaalliselta, mutta kun menekki lisääntyy, maku muuttuu. Näin kävi minulla espanjalaisen Raimat Tempranillon (rypäle siis 100 % tempranilloa)  osalta. Raimat markkinoi agressiivisesti itseään.  Raimat Tempranillo maistui minulle vuosikausia. Sitten muuttui etiketti, mutta myös maku muuttui. Lopetin suhteen Raimatin kanssa. :)

Viinit, niin punaviinit kuin valkoviinitkin ovat arvaamattomia. Maku saattaa johtua myös maistajasta itsestään. Jos aiot juoda punaviiniä illalla, älä maiskuttele sitä ennen ksylitoli-purukumia. Älä myöskään syö juuri ennen punaviinin juomista kalaruokaa. Myös voimakkaat juustot saattavat muuttaa viinin makua. Hyvä keino poistaa maut suusta, on syödä ensi pari palaa patonkia ja juoda kosolti vettä.